Oy Minä Ab – Työelämän tarpeet

 

Millaisia tarpeita työllä on meitä kohtaan – ja meillä työtä kohtaan? Missä menee raja elämän tarpeiden ja työn tarpeiden kanssa?

Pääsääntöisestihän työhön ei ole tultu viihtymään, eikä omia tarpeitaan tyydyttämään. Mukavaahan se tietenkin on, jos töissä on viihtyisää. Viihtyvyys on itse asiassa sivutuote siitä, miten Oy Minä Ab hoitaa perustarpeensa ja suhteensa muihin ihmisiin. Samoin, mitä vähemmän sotket omia henkilökohtaisia tarpeitasi työhösi, sitä ongelmattomampaa työpaikallasi on.

Oy Minä Ab:n vastuulla työajan ulkopuolella on:

  1. Perustarpeiden tyydytys
  2. Sosiaalisten tarpeiden tyydytys
  3. Henkisten tarpeiden tyydytys
  4. Hengellisten tarpeiden tyydytys

Vapaa-aikana hoidettava tarve ei pääsääntöisesti kuulu työaikana tyydytettäviin tarpeisiin. Jokainen yksilö tyydyttelee myös omia tarpeitaan työssä ja se on useimpien mielestä ok, jos sitä tekee vähän.

Mitä abstraktimpaa työ on, sitä enemmän siitä maksetaan. Työaikakin koetaan ihan miten vain. Pelatessaan asiakkaan kanssa golfia pomo kokee olevansa töissä. Samoin tupakalla käydessään ihminen saattaa kokea olevansa töissä, tapahtuuhan se työaikana. Kysymyksessä ei ole oman tarpeen tyydytys, vaan työtä – niinhän?

Valitettavasti jotkut eivät muuta teekään kuin vaativat omien tarpeiden tyydytystä työajalla. Mitä enemmän yksilö sotkee omia henkilökohtaisia tarpeitaan työhön, sitä enemmän työyhteisössä on ongelmia.

Tänään valitettavasti useissa työpaikoissa tehdään niin pitkää päivää, että työtekijät ovat enemmän työtovereidensa kanssa, kuin omien perheidensä kanssa ja muodostuu hyvin perheenomaisia tunnesuhteita – ja siitähän ei hyvää seuraa.

Omien havaintojeni perusteella yllättävän iso osa ihmisistä, riippumatta ammattikoulutuksestaan, on myös aika lailla ulalla perustarpeittensa kanssa: Ihminen voi juoda iloonsa, suruunsa, ahdistukseensa, eikä janoonsa. Ihminen voi syödä iloonsa, suruunsa, ikävystymiseensä, masennukseensa, eikä nälkäänsä. Ja niin edelleen. Tärkeintä on tietää, mitä tarvitsee, ja kun tietää, osata tyydyttää tarve tai pyytää sen tyydytystä. Ja tässä vastuu ei ole kenelläkään muulla kuin minulla. Tietenkin voi käydä niin, että pyydettäessä tulee korville. Se tuntuu tietenkin pahalle. Sen jälkeen on etsittävä vaihtoehtoisia tyydytyksen lähteitä, vastuu on edelleen minulla. Sen verran vielä työstä, ettei sinne ole ketään palkattu pidettäväksi, arvostettavaksi, kunnioitettavaksi jne. Sinne on palkattu töihin.

Yllämainittuja tulisi saada siviilistä niin paljon, ette tarvitsisi töissä heittäytyä hankalaksi tai yhteistyökyvyttömäksi, jos kokee, ettei joku kunnioita, arvosta ja viihdytä riittävästi.

Kun siis etsimme muodikkaasti nykyisin työstä merkityksellisyyttä, on hyvä miettiä, etsimmekö aidosti työn merkitystä, vai etsimmekö työstä merkitystä, joka löytyy ihan muualta.

– Kari